Ruokosokerista valmistettu sima ja sitruunat

Ruokosokerista tehty sima

Mikä juoma sopisikaan paremmin kevääseen kuin makea ja kevyesti pirskahteleva sima? Siman valmistaminen on hauskaa puuhaa, jossa pääsee virittymään hyvin vapputunnelmaan jo useampi päivä ennen varsinaista vapunaattoa. Siman valmistus on helppoa, mutta vaatii pientä kärsivällisyyttä, sillä sen täytyy antaa tekeytyä huoneenlämmössä vuorokausi,

Tänä vuonna tein simaa ruokosokerista, ja siitä tulikin mukavan keltaisen väristä ja hyvinkin makeaa. Jos et tahdo simasta kovin makeaa, vähentäisin sokerin määrää hieman ohjeessa mainitusta määrästä. Itse tehdyssä simassa on nimittäin sekin hyvä puoli, että simasta saa juuri niin makeaa, mikä omia makunystyröitä eniten miellyttää!

Ainesosat

  • 2 litraa vettä
  • 2,5 dl ruokosokeria
  • 2 sitruunaa
  • herneen kokoinen pala tuorehiivaa
Pullotukseen
  • rusinoita
  • sokeria
Valmistusohjeet
  1. Kiehauta puolet vedestä ja kaada kiehuva vesi sokerin päälle.
  2. Lisää seokseen yhden sitruunan kuori ja molempien mehut sekä loput vedestä.
  3. Kun seos on huoneenlämpöistä, lisää vielä pieneen vesitilkkaan liuotettu hiiva.
  4. Anna siman tekeytyä vuorokausi huoneenlämmössä.
  5. Pullota sima seuraavana päivänä. Lisää jokaiseen pulloon teelusikallinen sokeria ja rusinoita oman maun mukaan.
  6. Laita pullot kiinni, muttei liian tiukkaan, jottei pullo poksahda hiivan alkaessa tekeytyä.
  7. Sima on valmista, kun rusinat nousevat pintaan.
  8. Laita sima jääkaappiin pullotuksen jälkeen. Jos haluat varmistaa, että se on valmista vappuna, niin anna sen tekeytyä pullossa huoneenlämmössä kauemmin.

Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin

Gluteenittomat tippaleivät

Näitä luetaan

Muhkean mehevät, maidottomat ja vegaaniset jäätelökeksit

Ihanat jäätelökeksit sopivat maidottomaan ja vegaaniseen ruokavalioon. Voit myös valmistaa pelkkää cashewjäätelöä ja...

Gluteenittomat vappuherkut

Perinteisistä vappuherkuista voi nauttia huolettomasti myös gluteenitonta ruokavaliota noudattavat. Gluteenittomat...

Kikherneresepti – helposti kasviproteiinia hummuksesta
Kikherne on hernekasveihin kuuluva palkokasvi, josta on helppoa ja edullista valmistaa erilaisia...
Gluteenittomat munkit
Mitäpä olisikaan vappu ilman munkkeja? Gluteenittomat vappumunkit valmistetaan gluteenittomilla jauhoilla, ja ne...
Gluteenittomat tippaleivät
Tippaleivät ovat perinteinen vappuherkku. Gluteeniton versio tippaleivistä onnistuu gluteenittomilla jauhoilla ja psylliumilla.
Ravinteikas luuliemi höystää kätevästi keitot ja muhennokset ja kohottaa niiden ravintoarvon uusiin sfääreihin
Paleoliittiseen ruokavalion harrastajien keskuudesta laajaan suosioon ponnahtanut luuliemi ei suinkaan ole mikään...
Hedelmäinen kookosmanna-tuorepuuro
Kookosmanna tuo uutta twistiä tuttuun tuorepuuroon. Kookosmannan makeuttama täyteläinen puuro tekee aamiaishetkestä...
Proteiiniletut kookosmannakastikkeella
Proteiiniletut sopivat mainiosti hieman kiireettömiin aamuihin. Ne sopivat vaikkapa aamutreenin jälkeen nautittavaksi,...
Chia-mustikkavanukas kookosmannasta
Chia-mustikkavanukas on erinomainen aamupala: paitsi että se sisältää vitamiineja, antioksidantteja ja muita...
Helppo soijasuikaleresepti: herkullinen curry soijasuikaleista
Soijasuikaleista syntyy helppoa ja täyttävää vegeruokaa käden käänteessä! Soyappetit Soijasuikaleet muistuttavat yllättävän...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.