Etsitkö tukea laihduttamiseen? On elämäntilanteita ja terveydellisiä syitä, jolloin painonpudotus on paikallaan. Kannustamme asiakkaitamme ennen kaikkea kehopositiivisuuteen ja oman peilikuvan hyväksymiseen, mutta haluamme tarjota tukemme myös silloin, kun haluat pudottaa painoa turvallisesti ja terveellisesti. Valikoimastamme löydät tuotteita niin nopeaan starttiin kuin pysyvään painonhallintaan.
Laihduttamisen perustana on kylläisyyshormoni leptiinin toiminta
Laihduttamista ei pidä ajatella mustavalkoisesti kalorien laskemisen tai tahdonvoiman kautta. Se on kokonaisuus, johon vaikuttaa ennen kaikkea kylläisyyshormoni leptiini. Leptiini on elimistön energiatasapainoa säätelevä hormoni, jota rasvasolut tuottavat. Normaalitilanteessa leptiini säätelee nälkää siten, että ihminen tuntee itsensä nälkäiseksi leptiinin ollessa matalalla, ja syömisen jälkeen leptiinitasojen noustessa ihminen tuntee itsensä kylläiseksi. Leptiini kertoo aivoille, milloin elimistö on saanut riittävästi ravintoa ja syömisen voi lopettaa.
Leptiiniresistenssi estää leptiinin vaikutuksen kehossa
Leptiiniresistenssi on tila, jossa aivot eivät vastaanota leptiinin välittämiä viestejä, eikä kylläisyyden tunnetta synny, jolloin ruokahalun hillitseminen epäonnistuu. Toisin sanoen nälkä kasvaa syödessä ja painonhallinta vaikeutuu.
Leptiiniresistenssin tunnusmerkit
Leptiiniresistenssiin on yhdistetty muun muassa keskivartaloon kertyvä rasva sekä veren leptiinitasojen pysyminen korkealla, vaikka syömisestä olisi kulunut jo useita tunteja.
Muita merkkejä, jotka voivat liittyä leptiiniresistenssiin:
- Painon pudottaminen tuntuu mahdottomalta, vaikka harrastaisi liikuntaa runsaasti.
- Sammumaton nälkä.
- Sokerin ja herkkujen himo.
- Napostelun tarve.
- Nukahtamisongelmat.
Mistä leptiiniresistenssi johtuu?
Leptiiniresistenssissä elimistössä on jatkuvasti aineita, jotka nostavat leptiinitasoa. Tämä aiheuttaa leptiinireseptorien herkkyyden heikkenemisen, eivätkä aivot enää tunnista leptiinin välittämiä viestejä. Tyypillisesti elimistöllä on käytössään runsaasti energiaa, mutta aivot luulevat, että elimistössä vallitsee nälkiintymistä vastaava tila, sillä reseptorit eivät tunnista leptiinin läsnäoloa veressä.
Leptiiniresistenssissä henkilö alkaa tyypillisesti syödä entistä enemmän, eikä palkitsemisjärjestelmäksi kutsuttu mekanismi toimi, jolloin syömistä on myös vaikea lopettaa. Aivot luulevat elimistön olevan nälkiintymisen partaalla ja elimistö menee niin sanotusti säästöliekille, jolloin aineenvaihdunta hidastuu, energiankulutus vähenee ja keho keskittyy varastoimaan kaiken mahdollisen energian rasvakudokseen. Usein olo on myös jatkuvasti väsynyt ja vetämätön.
Leptiiniresistenssin syitä ei tunneta tarkasti, mutta sen taustalla on yleensä liiallinen, pitkäaikainen hiilihydraattien (etenkin "höttöhiilarien") saanti.
Miten tukea kylläisyyden säätelyä ruokavaliolla ja elämäntavoilla?
Pelkkä vähemmän syöminen ja enemmän liikkuminen ei välttämättä riitä. Tärkeintä on laittaa elämäntavat ja ruokavalio kokonaisvaltaisesti kuntoon.
Aloita näistä:
- Nuku riittävästi. Väsyneenä leptiiniä erittyy elimistöön vähemmän, jolloin aivot kaipaavat jatkuvasti lisää syötävää. Tämä aiheuttaa napostelun tarvetta.
- Vähennä huonolaatuisia hiilihydraatteja. Vähennä olennaisesti tai poista ruokavaliostasi prosessoidut höttöhiilarit (vehnäjauho) ja sokeriset herkut. Etsi tilalle terveellisempiä herkkuja (hedelmäsalaatti, smoothiet, tuorepuurot ym.) ja vaihda viljatuotteet täysjyväisiin (esim. täysjyväkaura).
- Lisää ruokavalioon terveyttä edistäviä rasvoja. Panosta etenkin omega-3-rasvahappojen saantiin. Omega-3-rasvahappojen luontaisia lähteitä ovat esim. kala, kalaöljy, camelinaöljy ja chian siemenet.
- Syö runsaasti marjoja ja kasviksia. Lisää ruokavalioosi esim. sitruunaa, persiljaa, tammenlehtisalaattia, pinaattia, parsakaalia, kukkakaalia, paprikaa, tomaattia, kurkkua ja inkivääriä. Syö aamupalaksi smoothieta, johon voit lisätä helposti vähintään 2 dl marjoja.
- Valitse laadukkaita proteiininlähteitä. Syö mahdollisuuksien mukaan esim. luomukananmunaa, kalaa, kalkkunaa ja riistaa.
- Korvaa naudanmaito esim. kauramaidolla. Syö naudanmaidosta valmistettuja tuotteita maltillisesti ja suosi hapanmaitotuotteita (rahka, jogurtti).
- Jätä alkoholi. Alkoholi paitsi sisältää runsaasti energiaa, myös hidastaa rasvojen hajoamista ja heikentää unenlaatua. Mikäli olet tottunut käyttämään alkoholia säännöllisesti, voit huomata eron niin vireystasossa kuin painonhallinnassa jo kuukauden tai parin tipattomuuden jälkeen.
- Älä syö karkkia. Mikäli kaipaat herkkuja, valitse mahdollisimman tumma, vähintään 70 % kaakaota sisältävä suklaa. Jos syöt suklaata, syö pari palaa ruokailun jälkeen, älä aterioiden välissä. Tällöin verensokeri ei nouse niin voimakkaasti kuin tyhjään mahaan suklaata syödessä.
- Liiku säännöllisesti. Liikunta tukee aineenvaihduntaa, rasvanpolttoa ja ruokarutiineja. Nyt on tilaisuutesi etsiä itsellesi sopivin ja mieluisin liikuntamuoto. Jokaisen ei tarvitse käydä salilla tai juosta maratoneja. Jos pidät tanssimisesta, aloita tanssi. Jos taas nautit pyöräilystä, polje kaikki mahdolliset arjen matkat pyörällä. Liikunnassa tärkeintä on sen sitouttava voima, jolloin siitä muodostuu itsellesi elämäntapa. Älä yritä etsiä nopeita ratkaisuja rääkkäämällä itseäsi epämieluisan liikuntamuodon parissa, sillä se ei ole kestävä vaihtoehto.
- Käänny ravitsemuksen ammattilaisen puoleen. Hae apua terveyskeskuksen tai työterveyden kautta ravitsemusterapeutilta tai käänny esim. funktionaalisen ravintovalmentajan puoleen, mikäli jokin asia laihduttamisessa askarruttaa tai omat keinot eivät tunnu riittävän.
Laihdutus- ja painonhallintatuotteet Hyvikseltä
Hyviksen valikoimasta löydät painonpudottamiseen ja painonhallintaan liittyviä tuotteita, kuten VLCD-pirtelöitä, -keittoja ja -puuroja, ateriankorvikepatukoita ja -smoothieita sekä proteiinijauheita. Jos etsit nopeaa starttia nimenomaan painonpudotusmielessä, voit kokeilla löydätkö apua ateriankorvikkeista. Painonhallinta on kuitenkin elämäntapa ja syöminen merkittävä osa elämää, joten suosittelemme innostumaan monipuolisesta ravinnosta, lukemaan terveyteen, ravitsemukseen ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja ja kokeilemaan rohkeasti uusia reseptejä.
Tutustu ja tilaa omaan tilanteeseesi parhaiten soveltuvat tuotteet!

