Arctic Vet metsämikrobituotteet

Myös lemmikit ansaitsevat kotimaisia, turvallisia ihonhoitotuotteita

ArcticVet tuotesarja on saanut alkunsa, koska halusimme hoitaa omia eläimiämme kotimaisilla tuotteilla, joiden raaka-aineet ovat puhtaita ja turvallisiksi todettuja. Markkinat olivat täynnä tuotteita, mutta hyllyiltä puuttuivat suomalaiset, kotimaisista raaka-aineista sekä Suomessa valmistetut tuotteet. 

Olen turvallinen

Tuotteiden turvallisuus on meille ensiarvoisen tärkeä asia. Tuotteiden tulee olla turvallisia niin lemmikeille, kuin heidän omistajilleen, luonnosta puhumattakaan. ArcticVet tuotteet ovat ekologisia, ne eivät tuhoa ympäristön pieneliöitä, ovat biohajoavia sekä pakkaukset ovat kierrätettäviä. 

Olen suomalainen

Kotimaisuus on ArcticVet tuoteperheen kantava kulmakivi ja meille itsestään selvä asia on, että raaka-aineet tulevat suomalaisilta pelloilta ja metsistä. Me tunnemme kaikki raaka-aineiden tuottajat, he ovat pienyrittäjiä ympäri Suomea. Meille tärkeä arvo on, että voimme tuoda työtä Suomeen ja itsemme lisäksi työllistää myös muita yrittäjiä. 

Vaivaako lemmikkejä uudet "elintasosairaudet"?

Oletko joskus pohtinut mistä johtuvat lemmikkiemme, hevosten, koirien ja kissojen korkeat elintason tuomat ongelmat? Allergiat, tulehdukselliset suolistosairaudet, aineenvaihduntaongelmat jne.

Me olemme pohtineet sitä paljon ja tulleet siihen tulokseen, että myös lemmikkimme niin hevoset, kuin kissat ja koiratkin elävät nykyään aivan liian mikrobiköyhässä ympäristössä. Elinolosuhteet ovat kaupungistuneet ja maaperä on köyhtynyt. Tämä on osaltaan vaikuttanut myös uusien yleistyneiden sairauksien lisääntymiseen. Elinympäristömme mikrobikanta on  köyhtynyt aikojen saatossa.

Ei huolta, meillä on vihdoinkin tarjota ratkaisu tähän ongelmaan, olemme nimittäin ensimmäisenä maailmassa pullottaneet lemmikeille ihonhoitotuotesarjan ArcticVet Re-Connectin Nature, joka sisältää metsämikrobiuutetta - hyviä mikrobeja, suoraan puhtaasta metsämaasta. Tämä uusi raaka-aine ei suinkaan ole mitään hölyn pölyä, vaan Helsingin ja Tampereen yliopistojen tutkija- sekä kaupallistajaryhmän kehittämä raaka-aine, josta me olemme suunnitelleet eläimille sopivan tuotesarjan, jonka reseptiikasta vastaa myös niin ikään suomalaiset alansa ammattilaiset. 

Metsämikrobit lemmikkien hyvinvoinnin tueksi

ArcticVet on ensimmäisenä maailmassa tuonut metsämikrobi raaka-aineen osaksi eläinten hyvinvointi tuotteita. Tuoteperheeseen kuuluu täällä hetkellä kolme tuotetta shampoo, hoitosuihke sekä suojavoide.

Shampoolla pestään hyvät mikrobit takaisin iholle 

Shampoolla peset ihon ja karvat hellästi sekä samalla luot lemmikkisi iholle suotuisamman mikrobiympäristön. Mitä monimuotoisempi mikrobisto elimistössä on, sitä paremmin se pystyy suojautumaan.

Shampoo sisältää mahtavia kotimaisia yrttejä, kuten siankärsämöä ja nokkosta, nämä hoitavat ja kosteuttavat ihoa sekä tuovat upean kiillon karvalle.Shampoo on biohajoava.

Hoitosuihke päivittäisen mikrobiomin ylläpitoon

ArcticVet Hoitosuihkeella on helppo ylläpitää ihon monipuolista mikrobiomia päivittäin. Suihkaus ja hyvät mikrobit ovat iholla.

Hoitosuihke sisältää useita nimensä mukaisia hoitavia raaka-aineita kuten kotimaista siankärsämö- ja nokkosuutetta, kauraproteiinia sekä pellavaa.Hoitosuihke on vesipohjainen eikä sotke lattioita tai huonekaluja. Sopii erinomaisesti kosteuttamaan tassujen ja anturoiden ihoa.

Suojavoide kosteuttaa ihoa ja vahvistaa lemmikkisi mikrobiomia

Kotimaisista  aaka-aineista valmistettu kosteuttava suojavoide, joka hoitaa ihoa sekä vahvistaa lemmikkisi mikrobiomia. Soveltuu loistavasti hoitamaan pikkunaarmuja, kuivaa ihoa ja muita iho-ongelmia.Valmistettu Suomalaisista luomuöljyistä, jotka ´imeytyvät hyvin tukkimatta ihohuokosia.

Pihkalaastari on vihdoinkin totta!

ArcticVer Pihkalaastari

Vuoden kestänyt tuotekehitys ja mahtavan innostava projekti on saatu alkuun. Täysin suomalainen Pihkalaastari on valmiina valloittamaan maailman, sekä tuomaan helpotusta monen hevos- ja koiraharrastajan arkeen.

Kuten mekin, sinäkin varmasti eläinharrastajana tiedät, että lemmikeille sattuu kaiken maailman haavereita mitä ihmeellisimpiin paikkoihin, kuten jalat, lavat, kaula, lautaset jne. you name it!

Kohdat joihin haaverit usein kohdistuvat ovat vaikeita sitoa tai kapaloida niin, että niille saataisiin riittävä suoja likaa sekä hyönteisiä vastaan.

Suihkutettava Pihkalaastari tarjoaa helpon tavan suojata hoidettava alue, koska se muodostaa suojaavan kalvon.

Pihkalaastarista löytyvät kaikki pihkan tarjoamat hyvät ominaisuudet. Lisäksi se sisältää myös siankärsämöä, jolla on useita hyödyllisiä vaikutuksia haavereiden hoidossa ja paranemisprosessissa.

Pihkalaastari on ehdottomasti tuote, joka jokaiselta eläimen omistajalta pitäisi löytyä ensiapulaukusta.

Tähän liittyvät tuotteet:

Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä

Näitä luetaan

Näin optimoit melatoniinin käytön biohakkeri Olli Sovijärven vinkeillä
Olli Sovijärvi paljastaa, miten optimoit melatoniinin käytön parhaan hyödyn saavuttamiseksi
Lumme – ympäristötietoista ja tehokasta pyykinpesua ja kodinpuhdistusta
Lumme-tuotteet on kehitetty ympäristö huomioiden kuitenkin samalla säilyttäen tuotteiden tehokkuus. Osalle Lumme-tuotteista...
Dear Waste – puhtautta kotiin hävikkihedelmistä
Dear Waste haluaa auttaa sinua vähentämään ruokahävikkiä antaen hukkahedelmille uuden elämän....
Attituden synty – loputtomia mahdollisuuksia ja rajatonta inspiraatiota
Kuten monet asiat luonnossa, myös Attitude on syntynyt keväällä – keväällä 2005...
Luonnollinen Kamu lemmikkiperheen pesuaineet – jotta sinulla ja lemmikilläsi olisi hyvä olla
Jo vuodesta 2015 on kotimainen Luonnollinen Kamu tarjonnut lemmikkiperheille ekologisia pesuaineita, jotka...
Ecodoon aidot ekopesuaineet nyt Hyviksen valikoimassa
Ecodoo on tunnettu tehokkaista pesuaineista, joiden hinta-laatusuhde on erinomainen. Tuotteiden ympäristöystävällisyyys on...
Sonett – biohajoavia pesuaineita ja yhteiskunnallista vastuuta jo vuodesta 1977
Alussa oli vettä ja luonnontieteilijä Johannes Schnorr, joka pisarakuvamenetelmän avulla havaitsi pesuaineiden...
Yöttömän yön metsistä inspiroituneet kodintekstiilit
Arctic Flora on rovaniemeläinen yritys, alkoi rakkaudesta luontoon ja käsillä tekemiseen. Yrityksen...
Probiotic Craft on ekologinen ja ylellinen kodin puhdistus- ja pesuainesarja
Probiotic Craftin ylellisen kauniit ekopesuaineet ovat ympäristöä kunnioittavia, taloudellisia ja kaiken lisäksi...
Vegaaninen DIY-pyykinpesuaine Marseille-saippuasta

Ekologisen ja vegaanisen pyykinpesuaineen valmistaminen itse on yllättävän helppoa! Tarvitset...

Kirjoita kommentti