Stressi pois, tyyneys tilalle!

Stressi pois, tyyneys tilalle!

Mia Aura taltutti stressin Harmonia KSM66:n avulla; tuloksena tyynempi ja tasapainoisempi arki.

Kauneuden ja hyvinvoinnin vaikuttajana tunnettu Mia Aura, 35, on kamppaillut stressin kanssa koko ikänsä. Kolmisen vuotta sitten yrittäjänä työskentelevä Mia kiinnostui kliinisesti tutkitusta ja kattavasti dokumentoidusta Harmonia KSM66:sta, koska hän oli kuullut tämän vastuullisesti tuotetun ja luonnonmukaisen ravintolisän lievittävän stressiä ja tuovan apua levottomuuden tunteeseen.

- Ajattelin, että testaamalla valmistetta en menetä mitään mutta parhaassa tapauksessa voin saada siitä apua stressin aiheuttamaan levottomuuden tunteeseen, väsymykseen ja univaikeuksiin, Mia kertoo.

Ja näin todella kävi! Pian Mia huomasin stressaavansa huomattavasti vähemmän — ja ennen kaikkea, stressin laatu oli muuttunut: aiemmin jopa tukahduttavalta tuntunut stressi oli menettänyt kuristavan otteensa.

- Nykyään tunnen oloni tasapainoisemmaksi ja vahvemmaksi stressin käsittelyn suhteen. Myös unenlaatu on parantunut, minkä ansiosta oloni on energisempi ja virkeämpi. Kaikki tämä vaikuttaa luonnollisesti positiivisesti myös työhöni.

Stressi taltuttaminen on kokonaisvaltainen terveysteko

Mian mielestä stressi on hyvinvoinnin näkökulmasta kaikkein isoin paha ja kun stressin hoitaa pois, moni muukin asia loksahtaa kohdilleen.

- Itselläni stressi on melkeinpä kaikkien ongelmien juurisyy ja siksikin Harmonia KSM66 on ollut minulle erinomainen apu. KSM66:n avulla olen saanut stressin nujerrettua, jolloin moni muukin asia on alkanut sujua paremmin. Olen esimerkiksi ollut hirveä sokerihiiri ja kärsinyt tunnesyömisestä, ja nämä oireet ovat pahentuneet stressin aikana, Mia kertoo.

Hän toteaa voivansa luetella kokonaisen kimaran hyötyjä, joita stressin hallintaan saamisesta seuraa. Kun stressi on poissa, monet muutkin asiat lähtevät paranemaan kuin huomaamatta.

Tyynempi arki, tasapainoisempi olo

Kaikkein suurin Harmonia KSM66:n käytöstä seurannut hyöty Mialle on tyynempi arki:

- Pystyn nykyään kohtaamaan stressaavia asioita paljon aiempaa paremmin eivätkä arjen pienet vastoinkäymiset enää suista minua tukahduttavaan stressitilaan yhtä helposti. Kaiken kaikkiaan tunnen oloni tasapainoisemmaksi kuin ennen.

Mia kertoo aina ihailleensa tyyneltä ja rauhalliselta vaikuttavia ihmisiä ja vasta KSM66:tta kokeiltuaan hän tajusi juuri stressin olleen hänen oman levollisuutensa tiellä:

- Olen aikaisemmin stressannut valtavasti. Stressi vaikuttaa esimerkiksi siihen, että kaikkea tapahtunutta suurentelee päässään ja asiat tuntuvat kohtuuttoman vaikeilta. Kun stressin on saanut hoidetuksi pois, tyyneys on tullut tilalle. KSM66 on auttanut minua niin paljon, että melkeinpä voisin megafonin kanssa kulkea toreilla huutamassa sen hyötyjä pelkästä kiitollisuudesta!

Mia nauttii KSM66:tta yhden kapselin aamuisin ja yhden iltaisin. Aivan erityisen kuormittavina aikoina hän nostaa ilta-annostusta kahteen kapseliin nukahtamista helpottaakseen ja rauhallisemmat unet saadakseen.

- Jossain vaiheessa oli jaksoja, joina en syönyt KSM66:tta. Silloin huomasin heti eron stressikuormassa ja tunne-elämän tasapainossa, Mia toteaa.

Omakohtaisista kokemuksistaan ja KSM66:lla tehdyistä 25:sta modernista kliinisestä kaksoissokkotutkimuksesta vaikuttuneena Mia suositteleekin lämpimästi KSM66:tta kaikille ihmisille, jotka kamppailevat stressin tai univaikeuksien kanssa ja kaipaavat lisää tyyneyttä ja tasapainoa arkeen:

- Mitään et menetä, jos testaat tätä tuotetta mutta parhaimmassa tapauksessa voit saada tasapainoisemman arjen.

Harmonia KSM66 on tutkitusti tehokas ja kokonaisvaltaisesti vastuullinen

Harmonia KSM66:n tehoaineena toimii täyden spektrin ashwagandhanjuuriuute (Withania somnifera), joka tutkitusti parantaa kehon vastustuskykyä stressiin, auttaa kehoa käsittelemään stressiä ja toipumaan stressaavista tapahtumista. KSM66 auttaa myös rentoutumaan ja ylläpitämään emotionaalista vakautta. Lisäksi KSM66 tukee unen saantia ja auttaa ylläpitämään henkistä ja fyysistä kapasiteettia sekä optimaalista kestävyyttä ja energisyyden tunnetta. Positiiviset muutokset voi havaita myös emotionaalisen tasapainon kohenemisena ja yleisen hyvinvoinnin lisääntymisenä.

KSM66®-uutteen taustalla on 25 kliinistä plasebokontrolloitua kaksoissokkotutkimusta, jotka ovat PubMed-indeksoituja. Erityistä luomutuotetussa KSM66-ashwagandhassa on myös sen kokonaisvaltainen vastuullisuus, joka pohjaa perustajansa Kartikeyan ajatukseen siitä, että hyvinvoivat ihmiset tuottavat hyviä tuotteita.

KSM66:n tuotolla ylläpidetäänkin sairaalaa, terveysasemaa, kylätilaa ja kouluja Pohjois-Intian Rajashtanissa. KSM66 tarjoaa Koton, Samburin ja Mandalan kaikille kyläläisille ilmaisen terveydenhuollon ja sairaanhoidon sekä lapsille ilmaisen koulunkäynnin. KSM66:n tuotolla ylläpidetään myös goshalaa eli lehmien vanhainkotia, jonne maidontuotantohommista eläköityneet lehmät pääsevät viettämään ansaittuja eläkepäiviään.

KSM66:n vastuullisuuteen kuuluu myös naisten työllistäminen ja voimaannuttaminen. Tutkitusti juuri kehittyvien maiden naisten tukeminen on yksi tehokkaimmista keinoista maailmanlaajuisen köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämiseen. Naisten taloudellisen aseman vahvistaminen tukee heidän perheidensä lisäksi kokonaisia yhteisöjä. KSM66:ta nauttimalla olet siis mukana tekemässä hyvää itseäsi huomattavasti laajemmalle piirille.

Aromastick-tuoksupuikosta lisäapua arjen haasteisiin

Hyvinvoivan ja tasapainoisen arkensa tukena Mia Auralle ovat olleet avuksi myös aromaterapeuttiset Aromastick-tuoksupuikot. Niiden lempeästi hoitava voima perustuu eteerisiin eli haihtuviin kasviöljyihin. Nenän kautta nuuhkittuna eteeristen öljyen pikkiriikkiset tuoksumolekyylit kulkeutuvat nenän hajureseptoreiden kautta aivojen limbiseen järjestelmään, joka vastaa esimerkiksi tunteiden ja motivaation säätelystä.

- Focus-tuoksupuikkoa käytän usein työpäivän aikana, kun keskittymiskyky koneen äärellä uhkaa herpaantua ja edessä oleva projekti vaatii tarkkasilmäisyyttä, Mia kertoo.
- Relax-tuoksupuikko on loistava ilta-aikaan, kun haluan karistaa päivän kiireet harteiltani ja rauhoittua ennen nukkumaanmenoa.

Tuoksupuikoista Mian suosikki on kuitenkin Balance:

- Se toimii melkein missä tahansa: kun hälinä ympärillä yltyy esimerkiksi kesken junamatkan tai yleisillä paikoilla, hengitän syvään ja nuuhkaisen Balancea, joka palauttaa tyyneyden tilanteessa.

Aromastick-tuoksupuikot Mian mielestä kätevä pika-apu tilanteeseen, jossa tarvitaan tyyneyttä, rauhoitusta tai erityistä fokusta arkisen tohinan tuoksinassa. Aromastickien ehdottomana etuna on se, että henkilökohtaisen aromaterapiahetken voi viettää niiden ansiosta ihan missä tahansa ja hoitavien tuoksujen vaikutuksen huomaa välittömästi.

- Aromastick-puikkojen tuoksut ovat ihanan aitoja, ja niitä on migreeniherkänkin ilo tuoksutella tarpeen mukaan. Kevyinä, pieninä puikkoina ne kulkevat kätevästi mukana myös laukussa, Mia kehuu.

Tähän liittyvät tuotteet:

Hiljennä ajoissa illalla Puhdas+ SmartTropics Calming Blendin avulla

Tehokasta apua liialliseen stressiin: Harmonia KSM66 auttaa tutkitusti!

Näitä luetaan

Sinivalolasit: Silmien suoja digitaalisen aikakauden haasteissa
Sinivalolasien käyttäminen auttaa vähentämään silmien rasitusta ja väsymystä. Ne voivat auttaa parantamaan...
Kesä, aurinko ja unen haasteet
Onko unen saaminen vaikeaa kesäkuukausina? Auringonsäteet voivat merkittävästi vaikuttaa unirytmiisi, aiheuttaen...
Tehokasta apua liialliseen stressiin: Harmonia KSM66 auttaa tutkitusti!

Liiallinen stressi on haitallista terveydellemme: hormonitoiminta voi mennä sekaisin, pinna kiristyy, elämänilo...

Hiljennä ajoissa illalla Puhdas+ SmartTropics Calming Blendin avulla
Nykyään monen kiireisen ihmisen elämä saattaa toisinaan olla kuin miljoonakaupunki, joka ei...
Pidä aivot skarppina Puhdas+ SmartTropics Focus Boosterin avulla
Ihmisaivot ovat ihmeellinen elin. Aivot pystyvät uskomattomiin suorituksiin ja niiden sanotaan olevan...
Aromastick-tuoksupuikon avulla saat aromaterapian hyötyjä arkeesi käden käänteessä
Aromastick on uusi ja innovatiivinen tapa tuoda aromaterapiaa arkeen. Aromastick-tuoksupuikkojen vaikutukset perustuvat...
Diffuuserin käytön hyödyt – 5 syytä aromadiffuuserin hankintaan
Suuren suosion saavuttaneiden diffuusereiden käytöllä on monia hyötyjä, mutta mitä nämä hyödyt...
Luo unelmiesi elämä TaikaFlow-meditaation avulla
Unelmien toteuttaminen ja elämän luominen omannäköiseksi on mahdollista ja jopa yllättävän yksinkertaista....
Miisan ja Samun seikkailut -kirjassa seikkaillaan ja luodaan hyvinvointia
Miisan ja Samun seikkailut -kirjassa seikkailevat supersankarit Miisa ja Samu. Miisa kykenee...

Kirjoita kommentti

Huomaa, että kommenttien täytyy olla hyväksytty ennen niiden julkaisemista.