Pii

Pii on hivenaineisiin kuuluva alkuaine, joka on ihmisten  tarvitsema mineraali.

Pii ihmisessä

Ihmisessä on ympäri kehoa noin yhdestä neljään grammaan piitä. Iho, jänteet, lymfarauhaset ja valtimot ovat pääasialliset sijaintipaikat piille.

Muut alueet ovat luut, rustot, lihakset, kynnet ja aivokudos. Piitäkin onkin siis kattavasti koko kehossa, koska sitä tarvitaan monilla alueilla.

Pii luonnon lähteistä

Piitä on luontaisesti kaikkialla luonnossa ja se on ilman jälkeen yleisin alkuaine. Ruoassa sitä on erityisen paljon kypsentämättömissä kasviksissa. Vihanneksista parhaat lähteet ovat parsa, kaalit, retiisi, sipuli, maissi ja paprika. Yrteistä villiyrteissä on enemmän piitä, erityisesti nokkosessa ja peltokorteessa. Oluen ystävien iloksi, juomista paras piin lähde on juurikin olut, eli ohrassa on paljon piitä.

Piin tarve

Elimistö tarvitsee piitä mm. luiden, nivelten ja kollageenin muodostumiseen. Piin puutos johtaa mm. luiden epämuodostumiin.
Pii on siis tärkeä tekijä luuston, ihon, kynsien ja hiusten hyvinvoinnille. Nestemäistä piitä käytetään erityisesti vatsan ja suoliston rauhoittajana.

Piille ei ole asetettu virallista saantisuositusta, mutta vaihtelevia suosituksia on aina 5 milligrammasta 50 milligrammaan vuorokaudessa. Yleisimmät suositukset ovat kuitenkin aikuisille 25-50mg. Terveellistä ja monipuolista ruokavaliota noudattavat saavat yleisesti ottaen tarvittavan määrän piitä. Puutosrajana pidetään 5-20 milligrammaa.


  • Pakkauskoko: 500 tabl.

    Nokkostabletit. Ravintolisä.

    17,95 €
  • Pakkauskoko: 120 tabl.

    Nokkosen lehteä, peltokortetta ja dolomiittikalkkia sisältävä ravintolisä.

    16,50 €
  • Pakkauskoko: 300 tabl.

    Kalsium – pii – magnesium – C- ja D-vitamiinitabletit. Ravintolisä.

    13,50 €
  • Pakkauskoko: 500 ml | 33,60 € / ltr

    Biomed Silicum Tonic on suomalainen piihappogeeli. Ravintolisä.

    16,80 €
  • Pakkauskoko: 300 tabl.

    Piimaa-acerolakirsikkavalmiste. Ravintolisä.

    13,50 €
  • Pakkauskoko: 60 kaps.

    Silicea Original Plus on piihappogeelikapseli hiuksille, iholle ja kynsille. Sisältää mm. piitä ja biotiinia. Kasviskapseli. Ravintolisä.

    24,90 €
  • Pakkauskoko: 500 ml | 25,80 € / ltr

    Silicea Original + biotiini on piihappogeeli hiuksille ja iholle. Sisältää mm. piitä ja biotiinia. Ravintolisä.

    12,90 €
    15,50 €
  • Pakkauskoko: 50 kaps.

    Luonnolliset Silica piikapselit merilevästä. Vegekapseli.

    13,80 €
  • Pakkauskoko: 300 tabl.

    Bioteekin Teho Pii & Kalkki + D. Ravintolisä.

    12,50 €
  • Pakkauskoko: 185 g | 117,84 € / kg

    Bioteekin Elinvoima NivelPii sisältää monipuolisen yhdistelmän nivelten ja luuston hyvinvoinnille tärkeitä ainesosia. Sopii päivittäiseen käyttöön.

    21,80 €
  • Pakkauskoko: 60 kaps.

    Silicea Original Plus on piihappogeelikapseli hiuksille, iholle ja kynsille. Sisältää mm. piitä ja biotiinia. Kasviskapseli. Ravintolisä.

    19,90 €
    24,90 €
  • Pakkauskoko: 300 tabl.

    Leader Vahva Piimaa+ on mm. piimaa, kalsiumia, magnesiumia, C-vitamiinia ja biotiinia sisältävä ravintolisä.

    5,50 €
    6,95 €